Sateessa kukaan ei näe, kuinka sielusi kärsii.

Näkee vain junan loittonevan selän, pienet punaiset valot ja tietää, että yksi normaali viikonloppu on nyt ohitse. Tämä taisi olla liiankin normaalia, söin jäätelön hyvillä mielin, ei pienintäkään morkkista. Söin viinirypäleitä, söin neljä leipää... Enkä itkenyt, en miettinyt, monta kaloria vedin taas vatsasta alas. Nyt istun sohvalla miettien, miksi en osaa enää itkeä niin kuin ennen. Miksi en osaa syödä niin kuin ennen... Miksi en voi olla niin kuin normaalit tämän ikäiset?

En tiennyt, että osaan vielä itkeä. Mutta minä osaan, junaa katsoessa ei voi kuin purskahtaa itkuun. Kukaan ei kiinnitä huomiota valuneisiin meikkeihin, sade on sotkenut ne jo ennestään, kyyneleet sekoittuvat sadeveteen... Itkeminen pysyy muilta salassa.

Ystävä on nyt kuitenkin palannut Helsinkiin, tämä ei voinut jäädä pidemmäksi aikaa, vaikka olisin voinut anoa vaikka polvillani tätä jäämään. Meillä molemmilla on kesätyö, olen niin kyllästynyt siihen, olen niin kyllästynyt heräämään kuudelta kävelläkseni juna-asemalla, hyppäämään junaan. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen, kohta alkaa koulukin, enkä ole laihtunut kuin ehkä kilon. Etenkin tämä viikko on tuonut kiloja lisää, tänään elän kuitenkin kahvilla, teellä ja limulla, en ole edes miettinyt ruokaa. Paitsi nyt, ajattelen vain, että luojan kiitos jääkaappi on tyhjä. En ole ostanut kaupasta kuin greippiä ja mandariineja, joku on syönyt omenani jääkaapista, mikä ärsyttää varmasti enemmän kuin mikään pitkään aikaan.

Olen muuten miettinyt jo monien päivien ajan huumeita... Minunhan pitäisi kaiken järjen mukaan karttaa niitä viimeiseen asti isän, ja koko perheen, menneisyyden takia, mutta ei... Olen miettinyt, miltä tuntuisi piikittää heroiinia suoneen, sniffata kokaiinia nenään, ottaa pari tablettia amfetamiinia... Enää ei riitä Xanor, ei riitä mikään reseptilääke, joka vain rauhoittaa kehoa. Ei riitä tupakka, josta ei loppujen lopuksi saa mitään mielihyvää. Enkä juo alkoholia, en ole ikinä juonut yhtä tölkkiä enempää. Mutta tahdon tuntea sen euforian tunteen, jonka voisin saada heroiinista... Kaipaan vain hieman läheisyyttä joltakin, on se läheisyyden tuoja sitten huumeet.