Alku, varmasti vaikein asia maailmassa. Lenkille lähtö tuntuu ylitsepääsemättömältä laiskuutensa vuoksi, dieetti ei onnistu alun sortumisien takia... Päätösten aloittaminen on vaikea saada alkuun, mutta loppu sujuu ongelmitta. Ja blogin aloittaminen on vaikeaa, kun ei tiedä mitä kertoa, mistä kirjoittaa, miten kirjoittaa... Mikä kiinnostaa lukijoita? Nyt kuitenkin aion kirjoittaa jotakin, aion saada tästä hyvän ja lukukelvollisen blogin, siinä aion onnistua.
Ruudun toisella puolella istuu kuitenkin pieni tyttö Kanta-Hämeestä, jonka elämään tai ajatuksiin ei tunnu mahtuvan mitään laihdutuksen ja anailun lisäksi. Voimia tai kiinnostusta ei jaksa jakaa muille, ei sillä, että muiden tarvitsisikaan tietää mitään. Blogia kirjoitan lähinnä itseni takia, ihan vain selventääkseni tätä "ei kuulu muille" -asennettani, toki muutkin tätä saavat lukea... Muutenhan pääsen helpommalla kirjoittamalla vihkoon ajatukset, en nettiin.
Olen kuitenkin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä perfektionisti, jonka suku koostuu masentuneisuudesta, ahdistuksesta, paniikkikohtauksista, unihäiriöistä... Kaikesta mahdollisesta, mutta koska tämä on tarkoitettu minulle, puhutaan minusta, ei suvusta, ehkä siihenkin pisteeseen päästään vielä joskus.
Kuitenkin olen turhankin skitsofreeninen narsisti, joka ei erota oikeaa väärästä, saatika lihavaa normaalipainoisesta.
Kuvittelen tapahtumia sarjakuvina, kaikki tapahtuu niin kuin olen ajatellut. Ihmiset kävelevät luokseni, avaan silmäni ja kerron nimeni, ihmiset kävelevät pois. Hetken päästä löydän uudet ihmiset, he ovat sylit täynnä karkkia, PAM "EI #!@?&!!", ei karkkia, ei herkkuja, ei ruokaa. Olen mielikuvitukseton pessimisti, joka kokee mieluummin nälkäkuoleman, kun syö niin kuin normaalit lapset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti